13. lokakuuta 2014

Mulla on viemäri!

Kaivettiin viikonloppuna talon jätevesiasema ja linjat maahan. Mulle suositeltiin kylältä löytyvää kaivuria ja kaivajaa, mutta mulla oli kaivaja jo tiedossa eikä isolla koneella olisi mahtunut ahtaissa paikoissa touhuamaan.

Perjantaina oli postissa hyväksytty toimenpideilmoitus ja lupa aloittaa työt. Toisaalta, oltais kyllä kaivettu vaikkei lupaa olisikaan ollut. Ei kerrota kellekään :) Lauantaina sitten alkoi kaivaminen ja isoa kiveähän sieltä nousi tuolla viiden tonnin kaivurillakin. Ensimmäinen pönttö eli saostussäiliö tuli vanhan lantamontun päälle. Ja lantahan siellä edelleen haisi. Oli loistokkuus kaukana, kun joutui montun pohjalla heilumaan ja lapioimaan. 




Homma tökkäsi lauantaina siihen, että olisi tarvittu 15 asteen muhvikulma, jota ei siihen hätään ollut. Rautakaupat eivät olleet enää auki, joten ei päästy eteenpäin. Kaivettiin harmaavesisuodattamon kuoppa kuitenkin valmiiksi ja jätettiin se odottamaan seuraavaa päivää.

Sunnuntaina aloitettiin peittämällä linjan alkupäätä seulahiekalla, eristeellä ja lopuksi kaivetulla maalla. Kauppa, josta tuon puuttuvan muhvikulman saisi, aukeaa sunnuntaisin vasta kahdeltatoista. Tehtiin, mitä voitiin sitä ennen ja lähdin puolenpäivän aikaan ajelemaan 40 kilometriä suuntaansa hakemaan puuttuvia osasia.




Harmaavesisuodatin jäi peittämättä, sillä jotta saatiin siihen riittävä kaato, piti pömpeli asettaa niin syvälle, että hattu jäisi maanpinnan alapuolelle, jos sen peittäisi. Tuohon on saatavilla lisäosa, joka nyt vain täytyy sitten hankkia. 

Myös käsitellyn veden purkupaikan kanssa tuli pieniä mutkia matkaan eräiden vesijohtojen ja huonojen kaatojen takia, mutta luovalla ongelmanratkaisulla saatiin homma pelittämään.

Onnistuttiin löytämään talon vesijohto kivijalan ulkopuolelta, nyt mun täytyy vain lapion kanssa kaivaa sitä enemmän esiin, jotta putkimies pääsee tekemään uuden liitoksen talon sisäpuolelle tuleviin osuuksiin. Joten kohta mulla saattaa tulla talolle jo vettäkin.

Piha jäi erittäin kauniiksi tämän kaiken kaivamisen jälkeen.



Aidat täytyy varmaan viedä talveksi takaisin puoriin. Tuskinpa haluan päästää koiraa pihalle möyrimään ennen kuin siinä kasvaa jälleen jotain päällä.



Kengätkin olivat aavistuksen surullisen näköiset kaiken kaivannossa hyppimisen jälkeen.



Elämme jännittäviä aikoja. Olen irtisanonut nykyisen vuokra-asuntoni ja muutan tällä viikolla talolle. Tämä päivä on mennyt pakkaillessa tavaroita ja voi olla, että vien yhden kuorman tänään vielä talolle. Huomenna tulee liesi ja jääkaappi. Sähkömies lupasi tulla loppuviikosta laittamaan pistorasioita. Kyllä tää tästä :D

1 kommentti:

Pihalla tapahtuu

Pihalla on tapahtunut ja tapahtuu, talossa ei sinisen lattian laittamisen jälkeen. Siksi näytettävää onkin vähän ja vain ulkoa. Suurin j...