5. lokakuuta 2014

Pouta

Tänään oli kaunis päivä. Aurinko paistoi ja paisteessa piti vetää hihatkin hetkeksi ylös. Taitaa olla tämän vuoden viimeisiä lämpimiä päiviä...


Saattaa olla, etten pääse maalaamaan tuvan lattiaa vielä piiiitkään aikaan, mutta nuo paneelit tekevät tilasta silti jotenkin skarpimman näköisen, joten ehkä kestän. Lattioille tulee kuitenkin monta mattoa, joten tuskinpa sitä ihan hirveästi näkyykään. 

Seinän yläosa jää kahdella seinällä hirrelle ja kahdelle seinälle tulee huokolevyä ja siihen sinisävyinen tapetti päälle. Olen Tapettitalon sivuilta jo katsellut sopivia malleja, mutta täytyy vielä tilata näytepalat. Niillä ei tosin ole mikään kiire, sillä tapettiasiat ovat varmaan ensi vuoden heiniä.


Maalasin paneelit Uulan Intolla, sävyllä Pouta. Se on aavistuksen harmaaseen taittuva valkoinen, voisi sanoa, että maalarinvalkoinen. Alakuvassa kynttilä on valkoinen.


Ylimmissä kuvissa näitte hienon verhoviritykseni. Talolla oli ikkunoissa verhot ja saavat pysyä toistaiseksi paikallaan. Ostin Ikeasta ison kasan valkoisia fleece-huopia ja nakkasin ne verhojen päälle lämpöä pitämään. Täytyy vielä arkarrella niille jokin nätimpi kiinnitysmekanismi.

Viikolla tuli myös ährättyä ikkunoihin liimapaperit. Osa ikkunoista on huullettua mallia, joten niihin papereja ei saa laitetuksi (tai jos saa, kertokaa vinkki!), mutta nauloilla kiinnitettyihin ikkunoihin tungin sukkahousua väliin ja paperin päälle. 



En pessyt ikkunoita, sillä eihän tässä sellaista ehdi. Kärsitään sitten likaisista ikkunoista, kun alkukevään aurinko paljastaa kaiken. Tai pidetään suosiolla verhot kiinni...

1 kommentti:

  1. Kannattaa kysyä Jalo Alapihaa kaivamaan se jätevesipönttö sitten aikanaan maahan. Asuu muutaman kilsan päässä ja kokemusta ja taitoa on. Aika kivistä on maasto, joten kannattaa ottaa kunnon kone.

    VastaaPoista

Pihalla tapahtuu

Pihalla on tapahtunut ja tapahtuu, talossa ei sinisen lattian laittamisen jälkeen. Siksi näytettävää onkin vähän ja vain ulkoa. Suurin j...