Eilen pääsin lomalle siinä iltakasin aikaan. Tänään nautiskelin myöhäisestä aamusta ja nukuin niinkin pitkään kuin kahdeksaan :D Tämä olisi monelle varmaan kamalan aikaisin, mutta normaaliin 5.20-heräämiseeni verrattuna tämä on jo myöhään...
Tänään on ollut hämärä ja sumppuinen päivä, ja kun tuon kylppärin ikkunat ovat itään ja pohjoiseen, ei siellä paljon valoa tuntunut olevan. Hyödynsin kuitenkin sen, mitä oli.
Reunasta puuttuu vielä kaistale, jota ei ole villoitettu. Muuten lattia kaipaa päälleen enää lattialautoja.
Pahoittelut taas epätarkoista kuvista. Oli jo pimeää ja valaistuksena yksi taskulamppu ei riittänyt. Valoitusaikaa piti siis säätää piiiiiitkäksi. En myöskään omista jalustaa, joka auttaisi asiaa (enkä kyllä viitsi vain tämän takia ostaakaan)...
Lisäksi olen iltaisin nakutellut paneelia tuvan seiniin. Enää puuttuu puolitoista metriä, jonka jälkeen pääseen maalailemaan. Sen jälkeen saatatte nähdä niistäkin kuvan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Pihalla tapahtuu
Pihalla on tapahtunut ja tapahtuu, talossa ei sinisen lattian laittamisen jälkeen. Siksi näytettävää onkin vähän ja vain ulkoa. Suurin j...
-
Ei niin kivoja ylläreitä tänään. Kannoin viimeisiä lattiapalkkeja ulos tuvasta ja yhden pohjastahan se löytyi. Lattiasieni, tai ainakin joku...
-
On kylmä. Oikeasti. Nyt en puhu ulkolämpötilasta, siellä mä pärjään ihan hyvin, kun laittaa riittävästi vaatetta. Mulla on kylmä täällä sisä...
-
se, kun töistä palatessa tuvassa on lämpöä +16 eikä +6 niin kuin eilen. Onnea on myös se, että tänään koiran juomavesi ei ollut jäässä. Onne...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti