9. toukokuuta 2015

Maasta puskee

Täytyy tunnustaa, että sisällä ei ole nyt tapahtunut mitään. Järjestelin ruokakomeroon, johon tuli mukavasti lisää tilaa, mutta eipä siitä juuri kuvia saa.

Sen sijaan pihalla on tullut häärättyä pirullisen kylmästä ilmasta huolimatta. Risuaitaa valmistuu aina ohimennen ja piha on muutenkin hieman siistiytynyt. Laitan kuvia, kun saan valmiinnäköistä.

Kasveja ei ihan hirveästi tunnu kylmätkään ilmat haittaavan.

Talon eteläseinustalla kasvaa kieloja. Ne ovat aina kauniita.


Samalta seinustalta voisi hakea myös lounaan.


En ole koskaan tehnyt parsasta ruokaa, mutta kai sitä voisi kokeilla, kun tuossa olla möllöttävät. Paikka on kuitenkin sellainen, että isoa sekapöheikköpuskaa näistä ei voi antaa kasvaa. Seinän ulkoverhous on jo valmiiksi riittävän heikossa hapessa.

Herukkaa kasvaa mystisissä paikoissa. Tähän mennessä olen löytänyt 11 herukkapuskaa tontilta ja epäilen vahvasti, että yhtäkään niistä ei ole istutettu paikkaan, jossa ne nyt ovat. Navetan takana on iso pensas.


Muistan viime kesältä kaksi kohtaa, joissa kasvoi isomaksaruohoa. Molemmat jäivät kaivurin hampaisiin, sillä ne olivat viemärilinjan tiellä. Sain naapurista monta lapiollista tilalle. (Ja muitakin perennoja, kiitos vielä!)


Siivosin katolle johtavista tikkaista viimevuotisia humalanraatoja pois. Kahden kottikärryllisen verran tuli oksaa. Raatojen alta paljastui jo paljon uusia humalanalkuja. 


Talon seinää vasten en kelpuuta mitään kasvamaan, mutta tikkaiden alla olevat ohjaan tikkaille, jos eivät itse sinne tajua kasvaa. Muut katkaisen juurineen ja siirrän risuaidoille kasvamaan. Humalaa on tuossa lähellä melko paljon ja juurakko on tosi paksu ja elinvoimaisen oloinen. Löytyipä maakasasta yksi viime kesänä kaivurilla katkaistu juurenpalanen, joka iloisesti puski versoa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pihalla tapahtuu

Pihalla on tapahtunut ja tapahtuu, talossa ei sinisen lattian laittamisen jälkeen. Siksi näytettävää onkin vähän ja vain ulkoa. Suurin j...