Olen tehnyt portin ajotielle ja aloitin pikkasen tekemään risuaitaa yhdistämään portti tienpuoleiseen lauta-aitaan. Kulkuportti tuossa vasemmassa reunassa on vain väliaikainen ja vähän näyttää mallia, miltä oikea sellainen pian näyttää. Roskikselle pitäisi myös keksiä joku nätti karsina.
Kasvihuoneeseen tein oven, joka on tosin vähän vino, koska ristikkäistuki vielä puuttuu. Oven ikkunoiden ympärille pitäisi myös hankkia kapea lista. Ajaa kuitenkin asiansa tuollaisena.
Mulla oli viikonloppuna vieraita, ja koska en saanut terassia edes alkutekijöihinsä, tein ruokailualueen kasvariin. Pöytänä toimii pukkijalkojen päällä oleva saunan ovi, valkoinen lankku toimii toisen puolen istuimina, kun ei tilaa ihan hirvittävästi ollut (eikä mulla myöskään enempää pihakalusteita).
Taimien siirto sisältä kasvihuoneeseen tapahtui liian myöhään ja varsinkin tomaantintaimet näyttivät siltä, että ne kuolla kupsahtavat ihan justiinsa. Vaikka vanhat lehdet ovat edelleen aika rujonnäköisiä, uusia on kasvanut ja osa taimista kukkiikin.
Kurkut ainakin tuntuvat viihtyvän.
Kanojen kanssa meillä menee ihan kivasti. Molemmat aikuiset munivat munan päivässä, joten niitä riittää. Keltuaiset on muuten TOSI keltaisia! Tytöt tulevat tuohon häkin reunalle vastaan ja odottavat, että saisivat jotain.
Alkuun niin kovin arat ja pelokkaat kanaset ovat rohkaistuneet kovin.
Koitan heitä totuttaa kosketukseen niin, että tiputan jyviä tuohon käteni alle ja kun menevät niitä sieltä nokkimaan, silittelen ja rapsuttelen niiden selkää. Ehkä päästään joskus siihen, että niitä voi koskea ilman, että "huijaa" niitä mitenkään...
Kanat pitävät välillä sellaista ts-ts-ääntä, joka ilmeisesti ei ole aivastus ja mun tarkkailun mukaan liittyy mahdollisesti ruokailuun. Kaikki epäillyt hengitystieoireet täytyy kuitenkin ilmoittaa kunnaneläinlääkärille, joten katotaan nyt sitten, mitä viisaampi tästä sanoo...
Varsinaisen tragedian sai aikaan hän:
Noin viiden sentin mittainen sinitiaisen kakara. Siinä hän harhaili ja huuteli keskellä mun pihaa ja meinasin astua sen päälle, kun eihän se karkuun tajunnut lähteä. Totesin, ettei sitä oikein siihenkään voi jättää, tai on henki pois heti. Nostin hänet ylös ja voi että, kuinka voikaan olla suloinen tuollainen tirppa, joka nätisti istuu etusormella ja vain kattelee mua noilla pienillä silmillään.
Sinitiaisella on pesä talon eteläseinällä, ylhäällä laudoituksen alla. Vein tirpan pesän allaolevan puunrangan päälle istumaan. Sisältä kattelin, että emo sitä kävi aina välillä ruokkimassa. Jossain vaiheessa pientä ei enää näkynyt puussa eikä maassa, joten oletin jonkun syöneen sen. Siskoni kuitenkin kertoi, että tirpat saattavat hypätä pesästä ennen kuin ovat lentokykyisiä ja räpistellä sitten oksalta toiselle. Toivotaan näin, että sinitiaisen poikainen on turvassa jossain suuren syreenipuskan sisällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti