25. heinäkuuta 2016

Muutaman viime päivän aikaansaannoksia

Olen saanut vetää tekemättömien asioiden listasta asioita yli. Siltikin niitä vaan riittää. Tällä hetkellä muutama on viittä vaille valmiita ja yliviivauskynä päässee pian taas hommiin.

Listan ulkopuolelta päätin kohentaa talon sisääntuloa. Aidan sisäpuoleltahan alue on aika ruma, kun on aitaan menevää risua, multa- ja sorakasaa, kuorikesäkkiä, puutavaraa ja mitä vielä. Ulkopuolelle pystyi tässä vaiheessa kuitenkin jotain tekemään. 

Vanhat työkoneet jäivät aika pahasti heinien jalkoihin. Nakkasin alle maanrakennuskankaan ja päälle kuoriketta. Pysyypähän siistimpänä ja taustalla heinät saakin kasvaa. Löytyipä päivänliljatkin tuosta tolpan juurelta. Viime vuonna niitä ei juuri heinien seasta näkynyt.



Haravakoneen penkin päälle pääsi vanha, puhkiruostunut emalikattila, jossa on begoniaa ja verbenaa.



Sama kombo löytyy kasvihuoneen edestä. Kasvihuoneeseen naputtelin vihdoin alimman paneelin, kun sellaisen sain vihdoin kaupasta haetuksi. Nyt ei paista kestopuurakenteet ja soraharkot rumasti. Ovi klenkkaa, mutta klenkatkoon. Takana näkyy pari viitta vaille valmista projektia: juhannusruusupuskan puolitus sekä sorat kasvihuoneen ympäristöön.



Kukkia on nyt vähän muuallakin. Kuistille vaihdoin keväällä istuttamieni, jo rupsahtaneiden orvokkien tilalle muuta. Isossa pöntössä on hortensian varsia (kukat meni rumaksi), mummokalsarin väristä verbenaa ja valkeaa ruusua. Tikkaille laitoin pinkkiä riippapelargoniaa. Maitotonkassa on myös verbenaa, saavissa itse talvettamani pelargoni ja uusi ahkeraliisa.



Kanalan ovenpieleen tuli jotain kellokukkaa (nimi ei jäänyt mieleen). 



Yksi keskeneräinen projekti on terassilla. Sekin tosin valmistunee pian. Tässä vähän väliaikatunnelmaa sieltä. On valot ja kaikki.



Viirinauhan askartelin viime viikolla. Löysin tuon kankaan kirpparilta neljällä eurolla. Oli kaiketi pöytäliina. Kanttinauha piti ostaa. Oli ihan kiva pikku ompeluhomma.

Sohva ja tuolit odottavat maalausta. Menee ehkä ens kesään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pihalla tapahtuu

Pihalla on tapahtunut ja tapahtuu, talossa ei sinisen lattian laittamisen jälkeen. Siksi näytettävää onkin vähän ja vain ulkoa. Suurin j...