Siirry pääsisältöön

Klapeja ja niiden surma

Tänään tipahti pihalle viisi kuutiota koivuklapia talvea varten. Viime talvesta jäi kuution verran käyttämättä, mutta melko laiskasti mä takkaa lämmittelinkin. Nyt tulisijoja on enemmän ja varmaan tulee lämmiteltyäkin.



Huomenna sitten heittelemään niitä ovesta sisälle. Oven takainen tila oli täynnä lytistämättömiä pahvilaatikoita ja muuta sekalaista sälää. Raivasin eilen laatikot järjestykseen ja lytistin ne odottamaan sitä, että jaksan kantaa ne pahvinkeräykseen. "Huoneessa" on maalattia, joten päällystin lattian kuormalavoilla ja laitoin suurimmat pahvit niiden päälle, joten klapit eivät ole ihan maassa kiinni.

Ostin avotakkaan kipinäverkon. Viime talvena laudanpätkiä polttaessani sai olla vieressä koko ajan poimimassa kekäleitä lattialta, kun ne präiskivät pitkin poikin. Nyt ei tarvitse. Täällä osa klapeistakin kokee loppunsa.



Kanalan lämpötilat pysyvät eristyksen ansioista noin kymmenen astetta ulkoilmaa suurempina. Viime viikolla iski kuitenkin paniikki, kun öisin oli yli kymmenen astetta pakkasta. Kanojen vesi ei jäätynyt missään vaiheessa ja maatiaiset kestävät kylmää melko hyvin, mutta en halua, että ne joutuvat elämään vain "kestämällä". Kanalassa ei ole vielä sähköjä, joten jouduin vetämään roikalla sähköt sinne. Hätäapuna oli yksi öljytäytteinen sähköpatteri, jonka kotelointiluokka (?) on ip44. Se ei riitä kanalaan, sillä siellä kuitenkin pöllyää. Siksi lähes maanisesti pyyhin pölyjä patterin päältä ja toivoin, ettei se syty. Viime viikosta selvittiin ja nyt on onneksi niin lämmintä, ettei lisälämpöä tarvitse.

Olen tehnyt viimein remppaa sisälläkin. Lukujärjestyksessä on ollut paneelia ja listoja. Loppuviikosta tulee sähkäri laittamaan valoja ja kanalaankin sähköt. Seuraavassa postauksessa siis remppa- ja ehkä vähän sisustusjuttuakin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pihalla tapahtuu

Pihalla on tapahtunut ja tapahtuu, talossa ei sinisen lattian laittamisen jälkeen. Siksi näytettävää onkin vähän ja vain ulkoa.

Suurin juttu on takapihalle pikkuhiljaa muodostuva puutarha, jonka keskeinen elementti on kovasti vetinen. Lampi on siis tuloillaan.

Reunukset ovat vielä kovastikin vaiheessa, mutta kyllähän tää jo kivalta näyttää. Vene on saatu miesihmisen vanhemmilta.
Onneksi meillä on hanavesi puoli-ilmaista. Sateita ei ole näkynyt, joten vesi piti valuttaa hanasta. Letku ei ihan riittänyt lammelle asti, joten loppupätkä valutettiin viemäriputkea pitkin.

Kasvimaalla kasvetaan kovasti. Sora-alueet on juuri siistitty (eli kaivoin satoja voikukkia yksi kerrallaan pikkulapiolla ylös, jotta sain ne juurineen irti) ja sinne on kärrätty lisää soraa viimevuotisten painuttua kasaan. Kasvimaan lisäksi myös horsmat ynnä muut kaverit kasvavat tehokkaasti taka-alalla.

Viime kesänä istutetut jättipoimulehdet rehottavat niin hyvin, että kukintoja on riittänyt maljakkoon asti ja mättäitä on vo…

Työhuone

Pian en asu täällä enää yksin, vaan mun kanssa asumaan muuttaa miesihiminen. Miesihminen tarvitsee työhuoneen ja vanhasta makkarista ollaan nyt rakennettu sellaista.


Lattiaa on nostettu, jotta saatiin sinne eristettä. Uunin ympäriltä lattiaa ei voinut nostaa, joten tehtiin sitten tuollainen eritasoratkaisu. Tavaraa täältä huoneesta vielä puuttuu, mutta hieno siitä tuli, sen voi jo sanoa.


Työpöydän päälle löytyi tuollainen lasinen "hehkulamppu", johon pääsi asustelemaan ilmakasvi eli tillandsia. 


Siniseksi aikoinaan maalaamani Ikean mäntyinen vaatekaappi sai jälleen uuden ilmeen raikkaanvihreästä väristä.


Lattiasieni

Ei niin kivoja ylläreitä tänään. Kannoin viimeisiä lattiapalkkeja ulos tuvasta ja yhden pohjastahan se löytyi. Lattiasieni, tai ainakin joku sieni.


Kunnon rihmastot, ja levinneet pitkälle puun sisään. Toisaalta, onhan tuo ihan kaunis otus jos oikein positiivisesti ajattelee...


Ilo ja riemu jatkuivat, kun kaivoin viimeistä seinustaa vapaaksi hiekasta. Lisää sientä, ja ihan seinähirressä. Lattiahirsistä en ole ollut niin huolissaan, kun ne kuitenkin pistetään uusiksi ja sieni löytyi vain yhdestä. Seinän kanssa vähän jännää, huomenna pitää tunkata ja vaihtaa koko pätkä. Onneksi kyseessä on huoneiden välinen seinä, joten jos jotain aukkoja jää, ei haittaa, kun molemmilla puolilla on kuitenkin sisätilaa.

Kuvassa vasemmalla oleva palkki on kiinni parilla lyhkäsellä naulalla lähinnä vain näyttämässä, mille korkeudelle lattia tulee. Tiellähän se on, kun alinta hirttä lähdetään fiksaamaan, mutta olkoon tuossa hetken, fiiliksen vuoksi.


Valkoinen tuossa keskellä on sientä. Ja sitä oli kyllä ihan rei…