1. maaliskuuta 2016

Listaonnistumisia ja -epäonnistumisia

Lähdin eilen ajelemaan maakunnan toiselle puolelle sahalle, joka nettisivujensa perusteella tekee vanhanmallisia listoja. Näinhän siellä tehdäänkin, mutta kaikki on tilaustavaraa ja toimitusaika on parisen viikkoa. Enpä saanut siis listoja mukaani samantien laitettavaksi.

Onni oli kuitenkin matkassa, sillä mallistosta löytyi samanlaista listaa kuin mulla täällä ovien ympärillä on. Nyt mun ei tarvitse kikkailla sen kanssa, mihin huoneeseen tulee minkäkinlaista listaa (kahta erilaistahan ei samaan huoneeseen voi laittaa). Lisäksi listan metrihinta oli noin puolet siitä, mitä aluksi kuvittelin.

Olen fiksannut olemassaolevia listoja ja päässyt eteenpäin. Ongelmia ovien listoituksessa on ollut siinä, että puolipaneelin tai levytyksen takia listat näyttäisivät hölmöiltä, jos ne laittaisi vain suoraan seinään. Ne jäisivät puolipaneelin tasoa matalammalle.

Hain 28x28mm höylättyä rimaa, jonka maalasin. Tuolla rimalla saan kikkailluksi listat hyvin.


Laitoin listoja eteiseen jo aiemmin, mutta en tykännyt niiden ulkonäöstä. Vanha konsti näytti tältä:


Vasemmalla olevan oven listat menevät siis uusiksi. Ulko-ovi saa kelvata tuollaisenaan, sillä nykyinen ovi on kapeampi kuin vanha oviaukko, joten jollakin leveällä konstilla vanha täytyy saada piiloon.

Tässä vielä lähäriä rimoista ja listoista.



Oven yläpuolinen lista on yläosasta vielä irti. Voi olla, että se täytyy vielä ottaa alas, kun toisen seinän paneeleita laitetaan joskus tulevaisuudessa.

Ja äiti: tiiän, ettet kestä, mutta saattaa olla, etten maalaa listoja samanvärisiksi.

Kylppärin toinen ovikin sai vihdoin listat ympärilleen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pihalla tapahtuu

Pihalla on tapahtunut ja tapahtuu, talossa ei sinisen lattian laittamisen jälkeen. Siksi näytettävää onkin vähän ja vain ulkoa. Suurin j...