23. heinäkuuta 2014

Pohja alkaa valmistua

No niin. Nyt on alempi koolauskerros tehty ja vielä vähän paperointia ja jyrsijäverkon asentamista, niin pääseen pistämään eristeitä. Meinas unohtua ottaa kuva välissä. Muualla olikin tuossa vaiheessa jo tuulensuojalevyt pohjassa.


Koolaukset on 65 sentin välein, eli niin, että niiden väliin jää 60 senttiä. Näin saan puolikkaan tuulensuojalevyn sinne väliin. Tai oikeastaan väli on vähän vajaa 60 senttiä, jotta saan levyn tiukkaan sinne. Keskellä on vielä raakalautaa tukena. Tässä on joku optinen harha. Hiekka ei ole tuossa noin lähellä, vaikka siltä jostain syystä näyttää.



Tässä nyt pari kuvaa koko lattiasta. Alemmassa kuvassa näkyy vasemmassa reunassa uunin viereinen alue, jossa ammottaa tyhjyys. Siihen mulla on ehkä tyylikäs patenttiratkaisu tulossa, esittelen sitten kun saan sen ährättyä paikalleen.




Viimeisenä kuvana tänään yksi pieni elontiellä väsynyt. Tämä tirppa löytyi jo aikaisemmin tuvannurkasta, raukkapieni ei ollut varmaan osannut ulos. Hän saattaa päätyä taiteeksi, vaikka melko makaaberiksihan se taitaa mennä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pihalla tapahtuu

Pihalla on tapahtunut ja tapahtuu, talossa ei sinisen lattian laittamisen jälkeen. Siksi näytettävää onkin vähän ja vain ulkoa. Suurin j...