Siirry pääsisältöön

Ei enää pelkkää purkua

Kiskoin edellisessä merkinnässä olleen hirren irti ja pistin sahatavaraa väliin. Pari kiilaa tuli laitettua ja homma tulee lopullisesti valmiiksi, kun puran myös seinän toisella puolella olevan lattian. Tällöin voi vielä vahvistaa rakennetta, vaikka tukevaltahan se nyt jo tuntuu. Rumahan tuo taas on, mutta jää piiloon lattian alle.


Vihdoin pääsin myös tekemään torppaan jotain uutta. Lattiavasat on tasattu lecaharkkojen päälle, jotta eivät ottaisi kiinni maahan ja lahoaisi aivan heti. Käytin tuvan reunoissa vanhoja niskoja niiltä osin, joissa ne saavat olla kokonaan tuen päällä. Näin sain hyötykäytettyä päistään lahot parrut pätkäisemällä huonot pois päistä. Lattiasieniversio ei taloon enää sisälle pääse ja muutenkin tarkistin nuo uudelleenkäytettävät tarkkaan. 

Valkoinen tuolla seinännurkassa ei ole hometta vaan muurahaismyrkkyä. Eipä ole niitäkään enää torpalla näkynyt. 

Jospa seuraavaan merkintään saisi jo jotain katsottavaakin :)


Loppuun vielä vähän inhorealismia. Vesikelloja on ilmestynyt melkein jokaisen sormen kylkeen tuohon viimeisen nivelen kohdalle. Samoin kämmenistä olen saanut nahkaa repiä urakalla irti, kun niissäkin vesikelloja on ollut. En tiedä, miten tämä on edes mahdollista... Ehkä mulla on vain jotenkin erikoiset työskentelyotteet tms.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Työhuone

Pian en asu täällä enää yksin, vaan mun kanssa asumaan muuttaa miesihiminen. Miesihminen tarvitsee työhuoneen ja vanhasta makkarista ollaan nyt rakennettu sellaista.


Lattiaa on nostettu, jotta saatiin sinne eristettä. Uunin ympäriltä lattiaa ei voinut nostaa, joten tehtiin sitten tuollainen eritasoratkaisu. Tavaraa täältä huoneesta vielä puuttuu, mutta hieno siitä tuli, sen voi jo sanoa.


Työpöydän päälle löytyi tuollainen lasinen "hehkulamppu", johon pääsi asustelemaan ilmakasvi eli tillandsia. 


Siniseksi aikoinaan maalaamani Ikean mäntyinen vaatekaappi sai jälleen uuden ilmeen raikkaanvihreästä väristä.


Hei pitkästä aikaa

En ole jaksanut kauheasti tänne kirjoitella. Ei mistään erityisestä syystä, ei vain ole huvittanut. Eilen illalla ajattelin tehdä päivityksen, mutta siinäpä kävi sitten hassusti. Tietokone lakkasi toimimasta ja koitin palauttaa sitä edelliseen toimivaan kokoonpanoon. Sen seurauksena se jäi käynnistyksessä loputtomaan kierteeseen eikä käynnistynyt loppuun asti. Tein uudelleen palautuksen, jonka seurauksena kone nollasi itsensä eli palautti tehdasasetukset. Kaikki kahden viime vuoden aikana ottamani kuvat ja tekemäni tiedostot, puf, kadotettu ikuisiksi ajoiksi. Meni siis hieman säätämiseksi tämä homma.

On mulla osa tiedostoista onneksi jemmapaikoissa muualla, mutta osa tosiaan katosi. Aloitetaan puhtaalta pöydältä siis. Nyt mulla on uudenveroinen tietokone, joka toimii nopeasti. Eikä tarvinnut ostaa uutta, mitä aluksi ehdin jo pelätä.

Nyt asiaan. Koska on koko ajan pimeää, kuvat ovat sellaisia myös. Joitakin olen ehtinyt ottaa valoisaan aikaan, mutta ehkä näistä nyt idean näkee.

Uusi tapet…

Sisäihanuuksia syyskuussa

Totesin, että tuvan nurkka on liian pimeä. Tummakantinen (ja vähän hutju) pöytä synkensi tunnelmaa. Mä kaipaan nyt kaiken valon, etten ihan taas syysmasennu täällä.

Pöytä vaihtoon siis.


Pöytä on jatkettavaa mallia ja se pidentyy tuosta vielä 40 senttiä, jos tarve vaatii. Se oli tummanruskea eikä mitenkään kovin kummoisessa kunnossa. 80-luvun kaveri, joten ei tarvinnut pelätä turmelevansa antiikkia. Maalasin pöydän kalkkimaalilla ja hiersin vahan pintaan. Nyt on kiva. "Uudet" tuolitkin pääsivät pöydän ääreen.



Nurkkaan löytyi lisäksi amppelisaniainen. Halusin riiputtaa sen puunväriseen hyllynkannattimeen. Se vaati pientä kannattimen purkua ja paloittelua, mutta nyt näyttää hyvältä.



Saniainen onneksi viihtyy hämärässä. Sellainen tuo nurkka nimittäin on.