28. heinäkuuta 2016

Lisää valmistuneita juttuja

Pikkuhiljaa alkaa juttuja valmistua. Varsinkin lojumisalueet alkavat olla kuosissa. Kun vaan ehtisi jossain vaiheessa lojuakin :)



Rakensin riippumattotelineen. Se on aika kiva. Maaliksi löytyi kaapin kätköistä keltainen Miranol. En tiedä yhtään, mitä sillä olen joskus maalannut, mutta pääsipä nyt ainakin käyttöön. Kyllähän se tuohon passaa.

Riippumatosta voikin katsella uutta kukkapenkkiä. Se tuli kasvimaan reunaan ja jos en ihan väärin muista, sitä on aloitettu kaivamaan joskus kesäkuun alussa. Kesäkuussa istutin kauempaan nurkkaan puna-ailakkia, jota löytyi yksittäisinä kasveina pitkin pihaa. Viereen tuli mirrinminttua, jättipoimulehteä ja pari pihalta löytynyttä ojakellukkaa. Taimitarhoilta tarttui tällä viikolla mukaan tuohon nurkkaan pari pionia, tulikellukoita, espanjankurjenpolvea, tarha-alpia, myskimalvaa ja maahumalaa. Toivottavasti nuo leviävät aivan hulluna, jotta saan niitä ensi vuonna jaettua uusiin penkkeihin.



Vielä pinnalta puuttuu kate. Kasvimaalla voidaan myös paksusti (ja rehevästi). Maanrakennuskankaiden reunat paistavat ikävästi. Sora alkaa olla loppu ja mietin, tilaanko sitä lainkaan enää tänä kesänä. Kuitenkin sora-alueita pitää joskus jatkaa ja siksi kankaat tuossa lepattavat.

Näillä hellekeleillä kanat ovat kuopissa. Ja kuoppaiselta aitaus näyttääkin. Onneksi ne pääsevät vapaaksikin usein, kun itsekin pihalla puuhastelen.



Tein terassille seinän, jonka taakse jää kaikki rytökasat. Valkoinen seinä olisi ollut tylsä, joten maalasin seinän vaaleankeltaisella. Koristeeksi ripustin kaikkea itseltä löytyvää kilkettä. Toin kasvihuoneesta muutaman pelargonin ihastuttamaan aluetta.



Yksi maahumala päätyi tuollaiseen juttuun. Mulla ei ole mitään käsitystä, mikä tuo on, mutta näyttää ihan kivalta noin.



Otin yöllä kuvia tunnelmavalaistuksessa. Tämän takia ehkä vähän jo odotan niitä syksyisiä, pimeitä iltoja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pihalla tapahtuu

Pihalla on tapahtunut ja tapahtuu, talossa ei sinisen lattian laittamisen jälkeen. Siksi näytettävää onkin vähän ja vain ulkoa. Suurin j...