23. elokuuta 2015

Ei huvita yhtään

Ootte varmaan huomanneetkin, että ei huvita. Ei huvita tehdä mitään, ei kirjoittaa mitään, ei edes lukea muiden blogeja. Mitä tää tällänen on?

No, syytän turnausväsymystä ja vihdoin alkanutta kesää. Ilmoista on nautittu enemmänkin rötväämisen ja lukemisen suhteen eikä remppa- tai pihahommia kyllä kiinnosta tehdä yhtään.

Alkukuusta tuli piipunmuurauksen aika. Vanha piippu purettiin katonrajaan asti ja muurattiin uusiksi. Vanhat tiilet oli muurattu katon yläpuolisesta osasta pystyyn ja ne olivat syöpyneet jo puoliväliin saakka. Piippua piti pystyssä kuulemma vain piipunpellit.





Itsehän koitin kerran käydä katolla, mutta en kyllä pystynyt tuota katonreunaa korkeammalle kipuamaan. Näppärästi nousi uusi piippu vanhan tilalle. Purkamaton piipunosa pinnoitettiin sisäpuolelta ja täten sitä on turvallista käyttää.

Tulisijat pistettiin samalla kuntoon. Makkarin pönttis pinnoitettiin sisäpuolelta, vaikkei se kovin huonossa kunnossa ollutkaan. Arina vaihdettiin samalla, vanha oli vääntynyt.



Pikkuhuoneen pönttiksen tulipesän takaseinässä oli reikä, mutta se paikkailtiin kuntoon. 



Todettiin, että kylppärin hella vetää, joten sitäkin voi ensi talvena lämmittää, mikäli kovat pakkaset iskevät. Hellan päällä on hiljattain ostamani pärekori, jonka lopullinen paikka on vaatekaapin päällä (kunhan saan kaapinpäällisen tyhjäksi).



Piippua ja tulisijoja kunnostamassa on ollut Mika Heikkilä (ei ole maksettu mainos). Näppärästi hän noita hommia on tehnyt. Vielä puuttuu piipusta pellit, mutta ne on kuulemma tulossa piakkoin.

2 kommenttia:

  1. Moi! Sinulle olisi pienimuotoinen haaste ja kiitos blogissani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tartun tähän tavalla tai toisella myöhemmin :)

      Poista

Pihalla tapahtuu

Pihalla on tapahtunut ja tapahtuu, talossa ei sinisen lattian laittamisen jälkeen. Siksi näytettävää onkin vähän ja vain ulkoa. Suurin j...