Siinähän tuo nyt töröttää. Pikkuhuoneen uusi lattia siis.
Pönttiksestä vähän tännepäin on lattialuukku. Kuva on lisäksi otettu tuvan puolelta, oviaukosta, joka on ollut suljettuna syksystä saakka. Hätkähdän joka kerta, kun silmä osuu oviaukon suuntaan, kun nyt siellä onkin valoisa huone.
Sahailin käsikäyttöisellä kuviosahalla pönttöuunin ympäristön lankut ja mielestäni onnistuin kohtalaisen hyvin. Uunin eteenhän tulee vielä metallinen levy lattiaa suojaamaan ennen kuin tulta tuonne laitetaan. Uunihan on lisäksi huonossa piipussa, joten sitä eikä muitakaan talon toisen pään tulisijoja voi käyttää ennen uuden piipun muuraamista.
Lattiaa nostin niin paljon kuin nuohousluukun takia oli mahdollista. Nousua oli ehkä kolmisen senttiä. Uuni vaatii lisäksi kunnon tiskauksen. Imurilla lähti vain hämähäkinseitit.
Lattia tulee Uulan lattiamaalilla ja sävyksi koitan saada mahdollisimman paljon vanhaa väriä vastaavan harmaan.
Sain irti vanhan tapetinpalan.
Melko värikästä! Suunnittelin kahdelle seinälle tapettia, eli ulkoseinään ja tuvan väliseinään. Tapetiksi voisi sopia joku William Morrisin kokoelmista.
26. huhtikuuta 2015
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Pihalla tapahtuu
Pihalla on tapahtunut ja tapahtuu, talossa ei sinisen lattian laittamisen jälkeen. Siksi näytettävää onkin vähän ja vain ulkoa. Suurin j...
-
Ei niin kivoja ylläreitä tänään. Kannoin viimeisiä lattiapalkkeja ulos tuvasta ja yhden pohjastahan se löytyi. Lattiasieni, tai ainakin joku...
-
Löysin Torista tulevaan keittiööni laatikoston kympillä melkein naapurikunnasta, joten kävin hakemassa sen pois. Keittiöön tulee saareketta ...
-
No niin. Nyt on alempi koolauskerros tehty ja vielä vähän paperointia ja jyrsijäverkon asentamista, niin pääseen pistämään eristeitä. Meinas...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti