Siirry pääsisältöön

Raanu

Järjestelin muuttokamoja ja kaivoin esille mummini tekemän raanun. Hän on tehnyt meille kaikille lapsenlapsille oman. Mun on tuollainen punasävyinen ja oon aina tykännyt siitä. 


Raanun päälle tulee ilmalämpöpumppu, jota varten tuolla tuo johdonpääkin roikkuu. Täytyy vähän kysellä, uskaltaako raanua tuossa sitten enää pitää, vai siirretäänkö toiselle seinälle.


Kuvassa näkyy myös osa edelleen keskeneräistä saareketta. Puuosat maalataan valkoisella, kun siihen on joskun aikaa. Optio on laittaa vielä verhotkin hyllyjen eteen, mutta taidan ainakin toistaiseksi pitää tuon verhottomana. Alas tulee jalkalista. 

Olivat yrittäneet toimittaa saarekkeen loppuuntekoa varten tilaamiani tavaroita jälleen väärän kunnan puolelle. Onneksi tulivat perjantaina oikeaan osoitteeseen ja pääsen jossain vaiheessa taas sahailemaan.

Pääsette taas kuvittelemaan. Kuvitelkaa kaikki tasot oikealle korkeudelle. Laatikostosta nurkaan päin skafferi, joka piilottaa jääkaapin, mikron, kahvinkeittimen ja leivänpaahtimen. Se tehdään helmiponttipaneelista. Kuvitelkaa paneelit myös tuohon ilmansulkupaperin päälle. Sen jälkeen voitte vielä kuvitella tuon pesukoneen pois ja tason lieden korkeudelle ikkunaan saakka ja seuraavan tason ikkunan tason alle. Mua ärsyttää ihan hirvittävästi tämä kaikki kuvitteleminen, kun haluisin kaiken olevan jo valmista. Hiljaa hyvä tulee.



Tilkitsin eteistä, mutta pellavanauhat loppuivat kesken. Pitää ensi viikolla hakea lisää + kaikkea muutakin, niin sais eteiseen lämmöt päälle. Ens viikko on vaan aivan hirveä töitteni kannalta. Niitä meinaan riittää. Mun ammatissa tulee aina välillä tälläsiä viikkoja, jolloin ei ehdi tehdä muuta kuin töitä. Ehkä nukkua, mutta siinä se alkaa ollakin. Onneks suurimman osan niistä töistä voi tehdä kotona, niin koiran ei tarvitse olla niin paljon yksin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Työhuone

Pian en asu täällä enää yksin, vaan mun kanssa asumaan muuttaa miesihiminen. Miesihminen tarvitsee työhuoneen ja vanhasta makkarista ollaan nyt rakennettu sellaista.


Lattiaa on nostettu, jotta saatiin sinne eristettä. Uunin ympäriltä lattiaa ei voinut nostaa, joten tehtiin sitten tuollainen eritasoratkaisu. Tavaraa täältä huoneesta vielä puuttuu, mutta hieno siitä tuli, sen voi jo sanoa.


Työpöydän päälle löytyi tuollainen lasinen "hehkulamppu", johon pääsi asustelemaan ilmakasvi eli tillandsia. 


Siniseksi aikoinaan maalaamani Ikean mäntyinen vaatekaappi sai jälleen uuden ilmeen raikkaanvihreästä väristä.


Sisäihanuuksia syyskuussa

Totesin, että tuvan nurkka on liian pimeä. Tummakantinen (ja vähän hutju) pöytä synkensi tunnelmaa. Mä kaipaan nyt kaiken valon, etten ihan taas syysmasennu täällä.

Pöytä vaihtoon siis.


Pöytä on jatkettavaa mallia ja se pidentyy tuosta vielä 40 senttiä, jos tarve vaatii. Se oli tummanruskea eikä mitenkään kovin kummoisessa kunnossa. 80-luvun kaveri, joten ei tarvinnut pelätä turmelevansa antiikkia. Maalasin pöydän kalkkimaalilla ja hiersin vahan pintaan. Nyt on kiva. "Uudet" tuolitkin pääsivät pöydän ääreen.



Nurkkaan löytyi lisäksi amppelisaniainen. Halusin riiputtaa sen puunväriseen hyllynkannattimeen. Se vaati pientä kannattimen purkua ja paloittelua, mutta nyt näyttää hyvältä.



Saniainen onneksi viihtyy hämärässä. Sellainen tuo nurkka nimittäin on.



Hei pitkästä aikaa

En ole jaksanut kauheasti tänne kirjoitella. Ei mistään erityisestä syystä, ei vain ole huvittanut. Eilen illalla ajattelin tehdä päivityksen, mutta siinäpä kävi sitten hassusti. Tietokone lakkasi toimimasta ja koitin palauttaa sitä edelliseen toimivaan kokoonpanoon. Sen seurauksena se jäi käynnistyksessä loputtomaan kierteeseen eikä käynnistynyt loppuun asti. Tein uudelleen palautuksen, jonka seurauksena kone nollasi itsensä eli palautti tehdasasetukset. Kaikki kahden viime vuoden aikana ottamani kuvat ja tekemäni tiedostot, puf, kadotettu ikuisiksi ajoiksi. Meni siis hieman säätämiseksi tämä homma.

On mulla osa tiedostoista onneksi jemmapaikoissa muualla, mutta osa tosiaan katosi. Aloitetaan puhtaalta pöydältä siis. Nyt mulla on uudenveroinen tietokone, joka toimii nopeasti. Eikä tarvinnut ostaa uutta, mitä aluksi ehdin jo pelätä.

Nyt asiaan. Koska on koko ajan pimeää, kuvat ovat sellaisia myös. Joitakin olen ehtinyt ottaa valoisaan aikaan, mutta ehkä näistä nyt idean näkee.

Uusi tapet…