5. kesäkuuta 2015

Eikä mitään saatu aikaan

Mulla on melkein viikko lomaa takana enkä ole saanut juuri mitään aikaiseksi. Ei kai se oo niin justiinsa. 

Tulevaa kanalaa olen tyhjentänyt kaikesta tavarasta, mitä sille varatussa tilassa oli ja on edelleenkin. Lattialta löytyi paljon metallisia työkalujen ja ehkä koneidenkin osia. Varsinainen potti löytyi kuitenkin tuon "välikaton" päältä. Jos veikkaan, että siellä oli parisataa kiloa metallia, tiiliä ynnä muuta roskaa, en varmaan valehtele kovin paljon.



Välikattoa tukevat vaakapalkit ovat nitkahtaneet, joten en uskalla tuonne päälle mennä ennen kuin olen tehnyt uudet tukipalkit vasemmalla näkyvän seinän toiselle puolelle. Samalla välikatto puretaan ja tämän tilan puolella olevat palkit otetaan pois. Tilalle tulee uusi välikatto parikymmentä senttiä ylemmäs. Tämä katto myös eristetään. 

Vasemmalla oleva lautaseinä kätkikin mukavan yllätyksen, sillä olin luullut sen olevan vain lautaseinä erottamassa tätä ja viereistä tilaa. Välissä on kuitenkin vajaa parikymmentä senttiä heinää ja sammalta eristeenä. Taidanpa siis vain tunkata seinän suoraan, täyttää ylhäältäpäin mahdolliset vajaukset eristeessä ja pistää levyn pintaan. 

Loput kolme seinää ovat hirttä ja niitä kohtaava toimenpide on rakojen tilkitseminen pellavalla ja sitten levy pintaan. 

Kävin tänään hakemassa epäkäyttöhuoneeseen sohvasängyn. Siellä voi rötvätä ja lukea ja jos joskus joku erehtyy kylään, tuohon mahtuu pari tyyppiä nukkumaan. Toinen patja multa vielä uupuu.



Vanha sohvasänky olisi ollut paljon hienompi, mutta kun ne on tehty puoli metriä lyhemmille ihmisille, käyttömukavuus jää aika alhaiseksi. Tuo oli alennuksessa huomiseen asti ja kävin nappaamassa mukaan. Kokoaminen olikin sitten taas melkoinen blonditesti. Olin jo ruuvaillut miljoonat osat paikalleen, kun huomasin, että yksi, ihan alussa laittamani pala oli väärinpäin. Purkamaan sitten vain koko homma ja alusta uusiksi. Tämän kokoamisohjetta on nettipalautteissa vähän moitittukin. Itse en huomannut sen suurempaa virhettä kuin se, että tuon yhden palan voi laittaa sekä oikein- että väärinpäin, ohjeessa ei vain mitenkään käy ilmi, kumminpäin on oikein...

Päällinen on vain väliaikainen. Täytyy ommella siihen joku kunnollinen. 

Tuohon huoneeseen ei kovin paljon muuta enää mahdu. Eikä tarvitsekaan.


2 kommenttia:

  1. Lomallahan on tärkeää remppailun ohella muistaa myös hieman lomailla ja laiskotella. ;) Kuinka paljon kanoja aiot kanalaasi hankkia? Ihana sohvasänky! Terkkuja ja haleja koirallesi sekä oikein hyvää ja rentouttavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäkin sen oon ajatellu, että ehkä sitä saa hyvällä omallatunnolla joskus vähän lomaillakin :) Meinasin kanoja ehkä kuus kappaletta. Mukavaa kesää sullekin!

      Poista

Pihalla tapahtuu

Pihalla on tapahtunut ja tapahtuu, talossa ei sinisen lattian laittamisen jälkeen. Siksi näytettävää onkin vähän ja vain ulkoa. Suurin j...