Siirry pääsisältöön

Eteinen etenee

Eteisen lattia on kuivunut ja pääsin rakentelemaan eteisen komeroita. Täällä talossahan ei ole juurikaan säilytystilaa. Pari matalaa komeroa oli olemassa, mutta ne menivät rikki silloin, kun lattioita piti purkaa ja rakennella uudelleen. Ainoa säilytystila oli oikeastaan tuvan uunin takana oleva komero, joka sekään tuskin oli muille kuin polttopuille tarkoitettu. Tähän asti se on toiminut mun säilytyslaatikoiden jemmapaikkana ja myös mun vaatekaappina. 

Mahtuuhan skafferiin ja kylppärin komeroonkin jotain, mutta mun mielestä skafferi sais olla pääasiassa ruokajutuille ja kylppärin komero olla tekninen tila, jossa nyt ehkä voi pyykkitelineen ja imurin säilyttää.

Hieman jatkuva sade haittaa hommia, sillä mun puutavara on ulkona ja vaikka ovat suojassa pressujen alla, kastuvat tuossa matkalla kuitenkin ja sahaaminen on ikävää puhumattakaan jatkuvasti märistä vaatteista. Huomiseksi on luvattu kuivempaa, joten jatkan silloin. Tänään pääsin tähän asti:


Ylähyllylle mahtuu ainakin viisi tuollaista isoa laatikkoa. Hylly on kapeampi kuin komero, eli seinän ja hyllyn takareunan välissä on noin seitsemän sentin rako. Rako ei haittaa laatikoiden kanssa ja mielellään pidän ilman kiertämässä niin paljon kuin mahdollista, sillä arkkupakastin piilotetaan myös komeroon.

Ovia tulee neljä molempiin kerroksiin. Ne teen helmipaneelista niin kuin komeron ulkopinnan muutenkin.

Kananruokaa en viitsi säilyttää kanalassa, sillä muuten siellä on varmaan miljoona hiirtä, joten ruokasäkeille on nyt kaapissa paikka. Säkkien ja korihyllyn päälle on suunnitteilla vaatetanko.

Kovin paljon leveämpää komerosta ei voinut tehdä, sillä muuten käynti tupaan jäisi liian sumppuiseksi.


Kuvissa näkyy myös mun ihan "uusi" lattia!

Kommentit

  1. Kiva punainen lattia ja tulkoon tähän samaan kommenttiin, että terassista tuli tosi hieno! Terveisiä ja iloista loppukesää! H&J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään kyllä itekin molemmista :) Aurinkoisia päiviä sinnepäin myös!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Työhuone

Pian en asu täällä enää yksin, vaan mun kanssa asumaan muuttaa miesihiminen. Miesihminen tarvitsee työhuoneen ja vanhasta makkarista ollaan nyt rakennettu sellaista.


Lattiaa on nostettu, jotta saatiin sinne eristettä. Uunin ympäriltä lattiaa ei voinut nostaa, joten tehtiin sitten tuollainen eritasoratkaisu. Tavaraa täältä huoneesta vielä puuttuu, mutta hieno siitä tuli, sen voi jo sanoa.


Työpöydän päälle löytyi tuollainen lasinen "hehkulamppu", johon pääsi asustelemaan ilmakasvi eli tillandsia. 


Siniseksi aikoinaan maalaamani Ikean mäntyinen vaatekaappi sai jälleen uuden ilmeen raikkaanvihreästä väristä.


Hei pitkästä aikaa

En ole jaksanut kauheasti tänne kirjoitella. Ei mistään erityisestä syystä, ei vain ole huvittanut. Eilen illalla ajattelin tehdä päivityksen, mutta siinäpä kävi sitten hassusti. Tietokone lakkasi toimimasta ja koitin palauttaa sitä edelliseen toimivaan kokoonpanoon. Sen seurauksena se jäi käynnistyksessä loputtomaan kierteeseen eikä käynnistynyt loppuun asti. Tein uudelleen palautuksen, jonka seurauksena kone nollasi itsensä eli palautti tehdasasetukset. Kaikki kahden viime vuoden aikana ottamani kuvat ja tekemäni tiedostot, puf, kadotettu ikuisiksi ajoiksi. Meni siis hieman säätämiseksi tämä homma.

On mulla osa tiedostoista onneksi jemmapaikoissa muualla, mutta osa tosiaan katosi. Aloitetaan puhtaalta pöydältä siis. Nyt mulla on uudenveroinen tietokone, joka toimii nopeasti. Eikä tarvinnut ostaa uutta, mitä aluksi ehdin jo pelätä.

Nyt asiaan. Koska on koko ajan pimeää, kuvat ovat sellaisia myös. Joitakin olen ehtinyt ottaa valoisaan aikaan, mutta ehkä näistä nyt idean näkee.

Uusi tapet…

Sisäihanuuksia syyskuussa

Totesin, että tuvan nurkka on liian pimeä. Tummakantinen (ja vähän hutju) pöytä synkensi tunnelmaa. Mä kaipaan nyt kaiken valon, etten ihan taas syysmasennu täällä.

Pöytä vaihtoon siis.


Pöytä on jatkettavaa mallia ja se pidentyy tuosta vielä 40 senttiä, jos tarve vaatii. Se oli tummanruskea eikä mitenkään kovin kummoisessa kunnossa. 80-luvun kaveri, joten ei tarvinnut pelätä turmelevansa antiikkia. Maalasin pöydän kalkkimaalilla ja hiersin vahan pintaan. Nyt on kiva. "Uudet" tuolitkin pääsivät pöydän ääreen.



Nurkkaan löytyi lisäksi amppelisaniainen. Halusin riiputtaa sen puunväriseen hyllynkannattimeen. Se vaati pientä kannattimen purkua ja paloittelua, mutta nyt näyttää hyvältä.



Saniainen onneksi viihtyy hämärässä. Sellainen tuo nurkka nimittäin on.