15. tammikuuta 2016

Pönttisylläri ja vihdoin lunta

Laitoin makkarin ja pikkuhuoneen sulki kovimpien pakkasten ajaksi. Kun avasin makkarin uudelleen käyttöön, pönttis olikin varistanut maalit päältään. Olisiko syynä vielä sisältä lämmin massa, jonka pintaan tuli sitten kylmempää ilmaa. 


Ajattelin joskus, että voisin maalata pönttiksen jonkinväriseksi. Sitten kuitenkin pohdin, että se on hyvässä maalissa, joten antaa olla. Ehkäpä maalaus tulee nyt kuitenkin ajankohtaiseksi. Väriä sitten vain miettimään. Viltin takana on toistaiseksi kylmä pikkuhuone.

Eilen illalla satoi lunta. Aiemmin täällä on ollut lunta sen verran vähän, että nurmikko näkyi lumen alta. Nyt lunta oli yhteensä vajaa kymmenen senttiä, mutta se onneksi riitti. Lapioin laajalta alalta lunta kivijalan viereen. Jospa lämpö pysyisi aavistuksen verran paremmin eivätkä vesiputket jäätyisi niin helposti. Huomenna tullee lisää, joten saan kerrosta toivottavasti vielä paksummaksi.


2 kommenttia:

  1. katsoin ensin että olet maalannut uuninkylkeen kauniit ruusut mutta se olikin vain irronnutta maalia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sentään :) Vaikka ihan hienolla tavalla maalit tuosta irtosivat. Mikähän lie syynä tuohon spiraalimaiseen kuvioon...

      Poista

Pihalla tapahtuu

Pihalla on tapahtunut ja tapahtuu, talossa ei sinisen lattian laittamisen jälkeen. Siksi näytettävää onkin vähän ja vain ulkoa. Suurin j...