Siirry pääsisältöön

Heihei joulukuusi, tervetuloa värit!

Nostin verhotankoja ylemmäksi ja hipaisin samalla kuusta. Sen seurauksena kuului mukava ropina, kun neulaset rapisivat alas. Totesin, että ehkä on tämän kuusen aika mennä.

Nostin kaikki huonekalut tuvasta pois, sillä sain loput matot ja koska ne ovat pituudeltaan noin kuusimetrisiä, niiden levittäminen vaati tilaa. Nyt on matot kuitenkin lattiassa ja ihanalta näyttää!



Nurkkaan, jossa kuusi oli, tuli koiranpeti. Silti nurkka näyttää nyt kovin tyhjältä ja alastomalta. 


Vaikka kuvista saattaisi muuta luulla, tänään ei ole paistanut aurinko. Silti jotenkin oli hetkittäin keväinen tunnelma. 


Iso kiitos vielä matoista sinne naapuriin! 

Käytin myös huonekaluttomuuden ja hetkellisen matottomuuden hyväkseni ja tein korjauksen yhteen lattialankkuun. Lankku oli jo joskus aiemmin paikattu ja laitoin kesällä sen paikkauksineen takaisin lattiaan. Sitten rysäytin siihen päälle hieman raskaammalla askeleella ja jokin petti tai irtosi niin, että lattiassa oli kuoppa, joka vielä jousti jalan alla. Nyt otin lankun irti ja laitoin pohjaan pari tukilautaa. Ei enää jousta :) Pieni painanne siinä kohdassa toki edelleen on, mutta kuoppia ja möykkyjä tästä lattiasta löytyy muistakin kohdista. 

Kommentit

  1. Ihana koti! Oon inspiroitunut sun blogista paljon ja jään seurailemaan projektin etenemistä. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Tasaisen hitaasti mutta varmasti täällä edetään :)

    VastaaPoista
  3. Matothan käyvät hyvin tupaan. Mukavaa, että saivat uuden tehtävän. - sari -

    VastaaPoista
  4. Onko matoilla lattian päälystäminen koko vuotinen juttu vai vapautuuko lattia kesäisin?
    Jos ei niin eikö kokolattia matto ajaisi suht saman asian, ei tietenkään niin kirjava...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mulla lattialla on mattoja kesäisinkin, ei tosin varmaan näin paljon. Toisaalta, jos en ennen kesää tai kesällä ehdi maalata lattioita, matoilla voi myös väliaikaisesti piilottaa järkyttävänkokoiset naulanreiät ja tussilla piirretyt numeroinnit.

      Tässä juuri pohdin, miksi kukaan haluaisi kokolattiamattoa yhtään mihinkään, mutta joo, ajaisi toki saman asian, jos sen saisi osissa pois pesuun, jos se jotenkin sopisi vanhaan hirsitaloon, mitä se ei tietenkään tee, jos sinne väliin voisi jättää rakoja, joista kaunis lautalattia näkyisi ja jos ne ei olisi niin kovin rumia.

      Eli en aio harkita kokolattiamattoa :)

      Poista
    2. Osittain se oli vitsiä et laittaisi kokolattiamaton. Haiin enemmänkin takaa että teet kovasti töitä lattialle niin anna sen myös näkyä. En kylläkään ole vanhassa talossa itse asunut niin ei tarpeellisuudesta/kodikkuudesta ole kokemusta. Itse vaan pidän "puhtaista" lattioista.

      Vessasta tuli yksi kysymys. Oletko ajatellut että tekisit valmiudet vesivessanpöntölle? Jos joskus tulee tarvetta tai myyntiä miettii niin olis hyvä lisä...

      Poista
    3. Okei :D Talvisin matot on kyllä ehdottomia ja olen aikaisemmissa kodeissa päällystänyt lattiat enempi tai vähempi matoilla, mutta niissä onkin ollut rumat lattiat.

      Toistaiseksi ainakaan ei ole suunnitelmissa tehdä vesivessavalmiuksia. Remppaa teen tällä hetkellä pelkillä palkkarahoilla, joten "varmuuden vuoksi, jos joskus tarvitsee" -juttuja ei voi vain tehdä. Periaatteessa melko helposti vesivessaa varten saa asiat tehdyksi, rahaavievin osuus on vessajätteiden käsittelypaikka, nykyinen jätevesisysteemi on vain harmaavesille. Toisaalta, kuivakäymälä on ekologisempi ja toimintavarmempi esim. sähkökatkojen aikana, jolloin vettä ei täällä tule. Tulevaisuuden jutuista en osaa sanoa, mut mennään nyt vaikka kymmenen vuotta näin ja mietitään sitten.

      Poista
  5. Mielenkiinnosta kysäisen, millainen pohjapiirustus kodissasi on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Voin ehkä joskus piirtää pohjapiirustuksen, mutta toisessa päässä on tupa, noin 6x6 metriä, keskellä kaksi samankokoista huonetta (pientä, toinen siis on eteinen) ja toisessa päädyssä kaksi keskenään samankokoista, edellisiä hieman isompaa (kylppäri + toinen samankokoinen) huonetta. Yhteensä lattiapinta-alaa on noin 86 neliötä. Yläkerrassa on saman verran, mutta siellä on vinokatto, joten jos sinne joskus haluaisi asuintilaa tehdä, viralliset neliöt jäisivät pienemmiksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Työhuone

Pian en asu täällä enää yksin, vaan mun kanssa asumaan muuttaa miesihiminen. Miesihminen tarvitsee työhuoneen ja vanhasta makkarista ollaan nyt rakennettu sellaista.


Lattiaa on nostettu, jotta saatiin sinne eristettä. Uunin ympäriltä lattiaa ei voinut nostaa, joten tehtiin sitten tuollainen eritasoratkaisu. Tavaraa täältä huoneesta vielä puuttuu, mutta hieno siitä tuli, sen voi jo sanoa.


Työpöydän päälle löytyi tuollainen lasinen "hehkulamppu", johon pääsi asustelemaan ilmakasvi eli tillandsia. 


Siniseksi aikoinaan maalaamani Ikean mäntyinen vaatekaappi sai jälleen uuden ilmeen raikkaanvihreästä väristä.


Hei pitkästä aikaa

En ole jaksanut kauheasti tänne kirjoitella. Ei mistään erityisestä syystä, ei vain ole huvittanut. Eilen illalla ajattelin tehdä päivityksen, mutta siinäpä kävi sitten hassusti. Tietokone lakkasi toimimasta ja koitin palauttaa sitä edelliseen toimivaan kokoonpanoon. Sen seurauksena se jäi käynnistyksessä loputtomaan kierteeseen eikä käynnistynyt loppuun asti. Tein uudelleen palautuksen, jonka seurauksena kone nollasi itsensä eli palautti tehdasasetukset. Kaikki kahden viime vuoden aikana ottamani kuvat ja tekemäni tiedostot, puf, kadotettu ikuisiksi ajoiksi. Meni siis hieman säätämiseksi tämä homma.

On mulla osa tiedostoista onneksi jemmapaikoissa muualla, mutta osa tosiaan katosi. Aloitetaan puhtaalta pöydältä siis. Nyt mulla on uudenveroinen tietokone, joka toimii nopeasti. Eikä tarvinnut ostaa uutta, mitä aluksi ehdin jo pelätä.

Nyt asiaan. Koska on koko ajan pimeää, kuvat ovat sellaisia myös. Joitakin olen ehtinyt ottaa valoisaan aikaan, mutta ehkä näistä nyt idean näkee.

Uusi tapet…

Sisäihanuuksia syyskuussa

Totesin, että tuvan nurkka on liian pimeä. Tummakantinen (ja vähän hutju) pöytä synkensi tunnelmaa. Mä kaipaan nyt kaiken valon, etten ihan taas syysmasennu täällä.

Pöytä vaihtoon siis.


Pöytä on jatkettavaa mallia ja se pidentyy tuosta vielä 40 senttiä, jos tarve vaatii. Se oli tummanruskea eikä mitenkään kovin kummoisessa kunnossa. 80-luvun kaveri, joten ei tarvinnut pelätä turmelevansa antiikkia. Maalasin pöydän kalkkimaalilla ja hiersin vahan pintaan. Nyt on kiva. "Uudet" tuolitkin pääsivät pöydän ääreen.



Nurkkaan löytyi lisäksi amppelisaniainen. Halusin riiputtaa sen puunväriseen hyllynkannattimeen. Se vaati pientä kannattimen purkua ja paloittelua, mutta nyt näyttää hyvältä.



Saniainen onneksi viihtyy hämärässä. Sellainen tuo nurkka nimittäin on.