Siirry pääsisältöön

Pääasiassa positiivista

Aloitin aamuni tänään tyhjentämällä pikkuhuonetta kaikesta romusta ja roskasta, jota olin sinne säilönyt. Tyhjentämisessä kului mukavat pari tuntia. Huoneen nurkasta löytyi kullattu tarjoilulautanen, joskus Saksassa näemmä tehty. Kunto oli hyvä, joten se pääsee mulla käyttöön. 


(Ja hyvällä tekosyyllä sain leinikitkin kuvaan.)

Kun sain huoneen tyhjäksi, oli aika ottaa pari "ennen"-kuvaa, ne kun muuten unohtuvat kovin helposti.



Huone on mallia läpikulku ja jotakuinkin samankokoinen kuin eteinen. Tuleva käyttötarkoitus on jotain olohuoneen ja vierashuoneen välillä. Tämän huoneen lattiat notkuivat ja olipa joku jo ottanut lankkujakin lattiasta pois. Kissanluukun putki on tästä huoneesta joskus romahtanut, mikä on sitten aiheuttanut ongelmia.

Aloin irrottaa lankkuja tuolta ikkunan luota ja ensimmäinen olikin ihan priimakunnossa. Alkoi jo harmittaa, että ostin huoneeseen uuden lattian. Entä, jos kaikki lankut olisikin hyviä? Toinen lankku paljasti karun totuuden, haperohan se oli. Neljännen lankun irrotuksen aikaan lattia notkui jo niin paljon, että totesin olevan parempi seistä reunassa kuin tuossa keskellä. Pari lankkua eteenpäin ja mahduin seisomaan kuopassa. Olin taas laskeutumassa kuoppaan irrottamaan uutta lankkua, kun hieman horjahdin. Otin kiinni lattianiskasta, joka katkesi ja olin naamallani kuopassa. Alkoi kauhistuttaa ajatus siitä, että aamulla olin kävellyt tuossa lattian päällä ja siinä oli ollut mun painoni lisäksi vielä aika paljon tavaraakin.

Päivän positiivisiin asioihin voisi kuitenkin lisätä sen, että lankkujen irrotus oli erittäin helppoa, sillä muhju, joka on naulalla kiinni toisessa muhjussa, irtoaa melko helposti. Lisäksi lankut sai poikki ilman sahaa taittamalla haluamastaan kohdasta. Positiivista oli myös niskojen keveys, ne oli helppo nostaa kuopasta pois.


Positiivista oli myös se, että minkäänlaisia sienikasvustoja ei löytynyt. Ja viimeinen, superpositiivinen asia on se, että seinähirret ovat pääosin kunnossa. Yhdessä hirressä on noin metrin matkalla muhjua. Sekin saattaa pelastua pintapaikkailulla, jos hyvin käy.

Seuraavaksi vähän lapiohommia ja multapenkin madallusta sekä hirren kanssa venkslaamiset. Sitten saakin alkaa rakentaa uutta lattiaa.

Kommentit

  1. Aikamoisen kuopan sait aikaiseksi. Uskon että hyvä siitä tulee. Kiva päästä seuraamaan.

    VastaaPoista
  2. Pohjalthan on suunta vain ylöspäin.

    Ps. Mekin jatkamme vappuna syyslomalla pohjustettua kamarinlattiaa Nuppulinnassa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pihalla tapahtuu

Pihalla on tapahtunut ja tapahtuu, talossa ei sinisen lattian laittamisen jälkeen. Siksi näytettävää onkin vähän ja vain ulkoa.

Suurin juttu on takapihalle pikkuhiljaa muodostuva puutarha, jonka keskeinen elementti on kovasti vetinen. Lampi on siis tuloillaan.

Reunukset ovat vielä kovastikin vaiheessa, mutta kyllähän tää jo kivalta näyttää. Vene on saatu miesihmisen vanhemmilta.
Onneksi meillä on hanavesi puoli-ilmaista. Sateita ei ole näkynyt, joten vesi piti valuttaa hanasta. Letku ei ihan riittänyt lammelle asti, joten loppupätkä valutettiin viemäriputkea pitkin.

Kasvimaalla kasvetaan kovasti. Sora-alueet on juuri siistitty (eli kaivoin satoja voikukkia yksi kerrallaan pikkulapiolla ylös, jotta sain ne juurineen irti) ja sinne on kärrätty lisää soraa viimevuotisten painuttua kasaan. Kasvimaan lisäksi myös horsmat ynnä muut kaverit kasvavat tehokkaasti taka-alalla.

Viime kesänä istutetut jättipoimulehdet rehottavat niin hyvin, että kukintoja on riittänyt maljakkoon asti ja mättäitä on vo…

Lattiasieni

Ei niin kivoja ylläreitä tänään. Kannoin viimeisiä lattiapalkkeja ulos tuvasta ja yhden pohjastahan se löytyi. Lattiasieni, tai ainakin joku sieni.


Kunnon rihmastot, ja levinneet pitkälle puun sisään. Toisaalta, onhan tuo ihan kaunis otus jos oikein positiivisesti ajattelee...


Ilo ja riemu jatkuivat, kun kaivoin viimeistä seinustaa vapaaksi hiekasta. Lisää sientä, ja ihan seinähirressä. Lattiahirsistä en ole ollut niin huolissaan, kun ne kuitenkin pistetään uusiksi ja sieni löytyi vain yhdestä. Seinän kanssa vähän jännää, huomenna pitää tunkata ja vaihtaa koko pätkä. Onneksi kyseessä on huoneiden välinen seinä, joten jos jotain aukkoja jää, ei haittaa, kun molemmilla puolilla on kuitenkin sisätilaa.

Kuvassa vasemmalla oleva palkki on kiinni parilla lyhkäsellä naulalla lähinnä vain näyttämässä, mille korkeudelle lattia tulee. Tiellähän se on, kun alinta hirttä lähdetään fiksaamaan, mutta olkoon tuossa hetken, fiiliksen vuoksi.


Valkoinen tuossa keskellä on sientä. Ja sitä oli kyllä ihan rei…

Työhuone

Pian en asu täällä enää yksin, vaan mun kanssa asumaan muuttaa miesihiminen. Miesihminen tarvitsee työhuoneen ja vanhasta makkarista ollaan nyt rakennettu sellaista.


Lattiaa on nostettu, jotta saatiin sinne eristettä. Uunin ympäriltä lattiaa ei voinut nostaa, joten tehtiin sitten tuollainen eritasoratkaisu. Tavaraa täältä huoneesta vielä puuttuu, mutta hieno siitä tuli, sen voi jo sanoa.


Työpöydän päälle löytyi tuollainen lasinen "hehkulamppu", johon pääsi asustelemaan ilmakasvi eli tillandsia. 


Siniseksi aikoinaan maalaamani Ikean mäntyinen vaatekaappi sai jälleen uuden ilmeen raikkaanvihreästä väristä.